keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Tomi Vanha, tilannepäivitys

Jos Tomi olisi menossa myyntiin, tänään olisi ollut aika nostaa edustusjoukkueeseen ja laittaa siirtolistoille. Tänään on siis hänen 17v syntymäpäivänsä. Lisäksi korkein taito pelinrakennus on täyteen treenattu sekä korkein aputaito on maksimi sanallisessa arvossa vaikka taidon sisällä on alatasoja jäljellä. Mutta Tomi ei ole menossa myyntiin. Eikä hän ole heti saamassa treeniä edustusjoukkueessakaan. Näin ollen Tomi saa jatkaa vielä junioriakatemiassa niin pitkään kun opittavaa riittää. Tarkoitus on nyt treenatun puolustuksen jälkeen vielä maalintekokin treenata täyteen. Vaikka hänen maalinteollaan ei ole suurta merkitystä hyökkäysarvosanoihin niin se vaikuttaa kuitenkin epäsuoriin vapaapotkuihin hyökkäyssuuntaan. Eikä siitä haittaa ole keskushyökkäyksiin Tomin pelatessa keskikentällä, vaikka joukkue tulevaisuudessa panostaakin laitahyökkäyksiin. Näin ollen maalintekoa treenataan mahdollisuuksien mukaan muillekin akatemiassa.



Tomi siis pysyköön vielä hetken akatemiassa, vaikka hän olisikin jo selkeästi edustusjoukkueen paras keskikenttäpelaaja. Kun hänen taitonsa on täyteen treenattu niin paikka FC Latopoikien avauskokoonpanossa on selkeä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti