tiistai 25. helmikuuta 2020

Junioripelaaja Tomi Vanha

Juniorijoukkueessa on jo siirrytty ajattelemaan tulevaisuutta. Edustusjoukkue tosin vielä treenaa pitkään maalivahtitaitoa, mutta sen jälkeiseen puolustutreeniin on jo pidemmän aikaa etsitty lupauksia "mikä tahansa pelaaja" kriteereillä. Hakusessa on siis niin puolustajia, keskikenttäpelaajia kuin laitureitakin. Toiveissa on myös että löytyisi hyödyllisiä erikoisuuksia pelaajille. Mutta täydellisiksi niitä ei varmastikaan tulla saamaan.

Juniorijoukkueessa suurin lupaus on tällä hetkellä Tomi Vanha. Erinomainen pelinrakennus, kelvollinen puolustus ja välttävä syöttäminen on oikein hyvä kattaus potentiaalia. Erikoisuutena tekninen on parempi kuin ei ollenkaan erikoisuutta, mutta ei kuitenkaan parhaasta päästä. Lisäksi Tomi tulee olemaan jo noin 19-vuotias päässessään puolustustreeniin. Mutta taidot ovat sen verran kovat että hänellä on tulevaisuus joukkueen parissa. Näin kovat lupaukset ovat harvinaisia, joten olen Tomista varsin iloinen. Ainakin on aikaa juniorijoukkueessa treenata kaikki taidot täyteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti