- Sarjavoitto
- Kahdeksan jatkoajalle mennyttä ystävyysottelua
- Blogissa kolme postausta ennen seuraavaa kaudenvaihdetta
FC Latopojat juhlivat seurahistoriansa ensimmäistä pokaalia sarjavoiton merkeissä. Voitto tuli häviämättä kertaakaan kauden aikana ja päästettyjä maalejakin oli vain yksi kaiken kaikkiaan. Karsintaottelussa tuli tappio joten pelit jatkuvat tutussa 6. divisioonassa. Joukkueen iskukyky paranee jokaisen viikon myötä kun pelinrakennustreeni edistyy. Harjoitussuunnitelmassa on vielä 62 viikkoa pelinrakennuksen harjoittelua.
Jatkoajalle menneitä otteluita oli viisi, joten hieman jäätiin kahdeksan jatkoajan tavoitteesta. Taisi olla huonoa tuuria mukana että ei tullut enempää. Mutta kahdeksan olisi jo vaatinut hyvää tuuria vuorostaan, joten tavoite oli ehkä liian optimistinen. Ystävyysotteluita kauden aikana pelattiin yhteensä 11 kertaa.
Blogissa oli vain kaksi postausta ennen tätä kaudenvaihteen yhteenvetoa joka sekin siis tulee myöhässä, joten tavoitteista jäätiin selkeästi. Kesä näyttää olevan kiireinen joten todennäköisesti tästä seuraava päivitys tulee seuraavan kaudenvaihteen yhteydessä.
Tavoitteet alkaneelle kaudelle:
- Sarjavoitto
- Kuusi jatkoajalle mennyttä ystävyysottelua