maanantai 25. lokakuuta 2021

Muutoksia suunnitelmiin

FC Latopoikien rakentamisen suunnitelmiin tulee iso muutos. Puolustuksen treenauksesta otetaan lähes 30 viikkoa treeniä pois ja tämä siirretään pääosin pelinrakennukselle. Puolustus tulee jäämään siis huomattavasti alkuperäistä ajatusta matalammalle. Muutoksesta huolimatta puolustusarvosanat  tulee olemaan mahdollista saada yli jumalaisen joten joukkue tulee edelleen olemaan vahva puolustussuuntaan. Toki ei yhtä vahva kuin ilman muutosta olisi ollut. Mutta tällä muutoksella joukkueelle saadaan mahdollisuus pelata myös keskikentän kautta paremmin. Tämä suunnitelma nostaa Puskalan, Auran ja Hoikan pelinrakennukset myyttisiksi. Lisäksi pelinrakennusta kertyy ihan mukavasti muille pelaajille.

Uskoisin joukkueen pärjäävän paremmin tällä muutoksella. Toki vahvemman joukkueen varmaan saisi jos joukkueen rakennuksessa ei keskityttäisi puolustukseen niin vahvasti mitä FC Latopojat. Mutta Latopojille halusin tehdä asioita hieman eri tavalla ja vaikka nyt en puolustusta niin korkealle treenaa, niin joukkueen identiteetti on silti puolustava. Korkeammat pelinrakennukset auttavat myös mahdollisia kaukolaukausjoukkueita vastaan, sillä pelkillä vastahyökkäyksillä heitä vastaan on todella vaikeata. Hyökkäysvoimaa on otettavissa laidoille muutamalla erikoisella tavalla, mutta nämä keinot jätetään vielä nimeämättä.



Toinen muutos suunnitelmiin tulee olemaan, että sallin itselleni pelaajien myyntejä. Tähän on kaksi syytä. Suurempana on että varmistan ettei palkkojen kanssa tule ongelmia myöhemmin. Toinen on että jos sattuisikin akatemiasta tulemaan maajoukkuetason lupaus, niin hän pääsisi hyvään treeniin.

Pääasiassa tämä koskee akatemialupauksia joiden tie edustusjoukkueeseen on pian tukossa.