perjantai 27. marraskuuta 2020

Jani Puromäki edustusjoukkueeseen

 Tänään oli ensimmäinen harjoituskerta puolustuksella. Viikossa kun pystyy treenaamaan kymmentä pelaajaa täysillä, niin ihan jokainen tuleva aloituksen pelaaja ei voi harjoitella joka viikko. Akatemiassa on vielä kaksi pelaajaa odottamassa vuoroaan (Samu Poutiainen & Miro Pelttari), mutta heidän treenivuoro edustusjoukkueessa on hieman myöhemmin.

Täyden treenin joka viikko tulee saamaan ykkösmaalivahti Valle ja viiden miehen puolustuslinja sekä nyt esiteltävä vaihtomies Jani Puromäki. Lopuilla kolmella treenipaikalla kierrätetään varamaalivahti JP:tä, kahta laituria sekä kahta keskikenttäpelaajaa. 

Jani Puromäen rooli tulee siis olemaan vaihtomies joka voi paikata loukkaantumisia tai pelikieltoja. Lisäksi elättelen toiveita, että hän pystyisi tuomaan taktisen lisän merkkaajana joihinkin peleihin. Janilla on korkein puolustustaito joukkueessa, mutta heikot aputaidot sekä puuttuva erikoisuus ajoivat hänet lähtökohtaisesti aloituskokoonpanon ulkopuolelle. Todennäköisesti Janille tullaan treenaamaan puolustuksen lisäksi pelkää syöttöä.

Tervetuloa joukkueeseen Jani Puromäki!




torstai 19. marraskuuta 2020

Raul Villems edustusjoukkueeseen

 Huomenna perjantaina on maalivahtitreenin viimeinen harjoittelu. Jo viime viikolla Valle nosti maalivahtitaitonsa uskomattomaan, joten hän saa harjoittelua yhden viikon taitotason päälle. JP jää vuorostaan yliluonnolliseksi taidossa, mutta vain yhden viikon päähän titaaninesta. En näe tarvetta nostaa tuon sanallisen arvon yli vaan mieluummin siirrytään jo puolustustreeniin.

Tämän viikon nostovuorossa oli siis Raul Villems. Raulista kaavaillaan laitahyökkääjää joukkueeseen. Hänen vahvuutenaan on pääpeli, joka on tärkeää joukkueelle. Taidoiltaan voisi olla parempikin, mutta tuo erikoisuus korvaa paljon. Kokonaisuutena Raulista tulee tärkeä tekijä seuraan.

Tervetuloa FC Latopoikiin Raul Villems!




keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Jari Passila edustusjoukkueeseen

 Pelaajien siirtyminen akatemiasta edustusjoukkueeseen jatkuu ja tällä viikolla nosto kohdistui Jari Passilaan. Tulevista treenattavista kenttäpelaajista kahdella ei ole erikoisuutta, vielä akatemiassa olevalalla Jani Puromäellä sekä Jari Passilalla.

Jarin vahvuuksiin kuuluu kelvollinen puolustus sekä myös kelvollinen syöttö. Näillä lähtötaidoilla hänet tullaan sijoittamaan viiden puolustajan linjassa keskustan toiseen reunaan. Mahdollisesti tukemaan laitapuolustusta. Pelinrakennuksen sekä laiturin lähtötaidot ovat matalat mutta molempia varmastikin tullaan treenaamaan 50% treenipaikalla. Luonnollisesti myös puolustuksen ja syöttämisen harjoittelu kuuluu suunnitelmiin Jarin kohdalla.

Tervetuloa FC Latopoikiin Jari Passila!




tiistai 3. marraskuuta 2020

Erkka Hoikka edustusjoukkueeseen

 Tämän viikon nostovuorossa oli Erkka Hoikka. Erkka oli pitkään sivussa suunnitelmista, mutta vasta pari kuukautta sitten paljastunut pääpeli erikoisuutena teki hänestä tulevan pelaajarungon ydin palasia. 

Erkkaa kaavaillaan keskimmäiseksi keskuspuolustajaksi joka pystyy tarvitessa pelaamaan myös keskikentällä. Äärimmäisen tärkeä ja keskeinen rooli jonka kautta Erkka määrittelee pelaako joukkue vastaiskuilla vai keskikenttään panostaen.

Tervetuloa FC Latopoikiin Erkka Hoikka!