Uusi joukkue on perustettu, FC Latopojat (Hattrick id 1058563).
Kuten arvata saattaa, joukkueessa ei ole vielä kehityskelpoisia pelaajia, vaan suoraan sanottuna varsin taitamaton pelaajisto. Tästä edes matka tulee olemaan pitkä. Vie monta kautta ja useamman vuoden ennen kuin tullaan pelillisesti saavuttamaan tuloksia. Mutta se onkin juuri se matka mikä tulee muovaamaan FC Latopojista joukkueen. Joukkueen jossa pelaajat pelaavat toisilleen ja tulevalle logolleen paidassa, ei yksilöille itselleen. Jalkapalloromantiikkaa parhaimmillaan.
Tervetuloa seuraamaan ja tästä se lähtee!
tiistai 30. heinäkuuta 2019
perjantai 19. heinäkuuta 2019
Mikä tulisi valita
Tästähän voisi pistää pienen kilpailun. Eli te tai sinä hyvä lukia voit vaikuttaa siihen millä suunnitelmalla joukkuetta aletaan rakentamaan. Äänestä mieleistäsi kolmesta eri suunnitelmasta joko blogiin kommentilla tai HT-postin välityksellä. Yhdelle laitetaan kuukauden platinum supporter-paketti lahjaksi. Valinnan suorittaa allekirjoittanut ja kriteereinä on parhaat perustelut. Suunnitelman valinta tapahtuu kokonaisharkintaa käyttäen. Aikaa äänestää on heinäkuun loppuun asti. Noihin aikoihin uusi joukkue myös aloittaa toimintansa. Myös nimiehdotuksia joukkueelle otetaan vielä vastaan.
perjantai 12. heinäkuuta 2019
Suunnitelma, vaihtoehto 3
Kolmas vaihtoehto on tosiaan samankaltainen vaihtoehto kahden kanssa. Muutoksena se että nyt keskitytään maalinteon harjoittelemiseen laiturin kustannuksella. Keskushyökkäys olisi se vahva hyökkäyssuunta.
Keskikentän pelinrakentajat omaisivat myös reippaasti maalintekoa joten keskushyökkäys olisi saatavissa vahvaksi. Suunnitelmassa on myös haasteita kuten, että maalinteon treenaaminen on hitaampaa kuin laituritaidon treenaaminen. Tämä saattaisi tuoda yhden lisäkauden treeneihin ennen tavoitteisiin pääsyä ja sitten alkaakin jo maalivahdit vanhentua käsiin.
Hyviäkin puolia on. Maalinteko taitona antaa myös jotain laitahyökkäyksiin, joten ne eivät jäisi aivan olemattomiksi. Noin joka kolmas saatu tilanne peleissä tulee keskelle, joten keskushyökkäys on varsin hyödyllinen.
Keskikentän pelinrakentajat omaisivat myös reippaasti maalintekoa joten keskushyökkäys olisi saatavissa vahvaksi. Suunnitelmassa on myös haasteita kuten, että maalinteon treenaaminen on hitaampaa kuin laituritaidon treenaaminen. Tämä saattaisi tuoda yhden lisäkauden treeneihin ennen tavoitteisiin pääsyä ja sitten alkaakin jo maalivahdit vanhentua käsiin.
Treenisuunnitelma 3.
Mahdolliset taidot pelaajille.
Taktiikkana toimisi varmaan 433 sekä 253 jossa laiturit tukevat keskustaa.
Seuraavaksi pitäisi päättää millä suunnitelmalla lähdetään liikkeelle, 1, 2 vai 3...
maanantai 1. heinäkuuta 2019
Suunnitelma, vaihtoehto 2
Niin siis sitä pelinrakennusta mukaan pojille. Siinä lähtökohtaa suunnitelman vaihtoehdolle numero 2. Edelleenkään puolustusta ja vastaiskuja ei unohdeta, mutta luodaan paremmat edellytykset joskus jopa haastaa vastustaja keskikentällä. Tämä tekisi vastustajan peliinlähdöstä hieman vaikeampaa kun ei voi keskittyä pelkkään hyökkäykseen.
Ongelma omasta näkökulmasta on että sekä laitahyökkäyksiä että keskushyökkäystä lienee lähes mahdoton saada treenattua kunnolla, kun aikaa menee maalivahtiin, puolustukseen ja keskikenttään jo reilusti.
Siispä ajatellaan ensin keskushyökkäyksen unohtamista. Tällöin ei tarvitsisi treenata maalintekoa ollenkaan. Hyökkäys tapahtuisi siis kahdelta laidalta. Hyökkääjä/hyökkääjät pelaisi laitaa tukien ja omaisivat pääasiassa laituritaitoa yhdessä syötön ja pelinrakennuksen kanssa. Keskikenttäpelaajatkin omaisivat laituritaitoa ja voisivat tukea laitaa.
Muutama lukijoista on ehdottanut että treenin voisi aloittaa maalivahdista. Tämä on hyvä vaihtoehto tällä kertaa lähettäisiin siitä liikkeelle.

Suunnitelma 2.
Ajatuksissa on treenata alkuperäisille pelaajille aina sitä taitoa mihin ei muuten tule panostettua. Tähän tosin vaikuttaa merkittävästi millaisia pelaajia tulee joukkueen luomisessa.
Mahdollisia pelaajien taitoja.
Taitoja on tässä suunnitelmassa vaikeampi arvioida, sillä puolustustreenin alkaessa pelaajia pitäisi olla jonossa odottamassa treeniä. Kahdeksan pelaajan nostaminen edustusjoukkueeseen ei tapahdu hetkessä. Puhumattakaan kahdeksan lupaavan pelaajan nostaminen. Käytännössä siis treeniin nousisi myös huonompia lähtötaitoja omaavia pelaajia tai lupaavampia hieman muita myöhemmin. Varmastikin myös jokunen vanhempi (18v) pelaaja olisi odottamassa puolustustreenin alkamista. Tämä treenin vaihto olisi varsin kriittinen hetki koko joukkueen rakennuksessa.
Maalinteon ja keskushyökkäyksen treenaamisen laiturin ja laitahyökkäyksien kustannuksella on myös vaihtoehto. Ja täytyyhän tuokin tutkia mitä sillä saisi, vaikka samankaltainen onkin tämän vaihtoehto 2:n kanssa. Siitä siis seuraavalla kerralla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)